(3) ABB training center, Berlin

Aikainen herätys, viemme matkalaukut juna-asemalle säilöön ja matkaamme kohti ABBn koulutusyksikköä. Koulutuskeskus toimii ABBn suojissa hyvin itsenäisesti ja rahoittaa täysin oman toimintansa.

ABB Training Division in Berlin

Yllätykseksemme koulutuskeskuksen opiskelijoista vain 10% on ABBn omia työntekijöitä. Mitä he sitten tekevät? He kouluttavat käytännön työhön pienten yritysten työntekijöitä sellaisilla ammattitaidon osa-alueille, joita pieni yritys ei itse pysty toteuttamaan. Onko dual sittenkin triple? Siltä vaikuttaa. Pienet yritykset maksavat ABBn tarjoamasta koulutuksesta mutta saavat laskua vastaan hakea avustusta valtiolta. Alle 500 henkilön yrityksille maksetaan avustusta koulutuskeskuksen palveluiden käyttämisestä 37,50 €/päivä, enintään 7500 euroa 3,5 vuoden oppisopimusjaksolla.

Onko dual -järjestelmä sittenkin triple?

Neuvotteluhuoneessa on parikymmentä läppäriä. Niillä jokaisen hakijan osaamistaso mitataan sillä todistusten arvosanaan ei luoteta. Keskuksessa työskentelee 17 kouluttajaa, joista kukin on perehtynyt omaan erityistehtäväänsä. Järjestys on tiukka eikä myöhästymisiä sallita. Töihin tullaan 6:30. Myöhästyminen käydään kuittaamassa johtajan sihteerin huoneessa ja kolmannen myöhästymisen jälkeen opiskelija irtisanotaan. Opiskelijat työskentelevät omien isäntäyritystensä työhaalareissa. Näin halutaan vahvistaa sitoutumista omaan yritykseen. Oppisopimusura alkaa tyypillisesti ABBn suojissa, joten käsitys omasta työnantajasta voi olla pitkään hutera.



Pienten yritysten työntekijät oppivat perustaidot ABB:llä.

Vierailu antoi taas uuden näkökulman saksalaiseen koulutusjärjestelmään. Matkaamme takaisin päärautatieasemalle. Juna kohti Leipzigia lähtee iltapäivällä. Rujon kaunis Berliini jää taakse ja kiidämme luotijunalla viljapeltojen keskellä. Leipzigin rautatieasemalla on aivan eri tunnelma. Koristeellisten kaariholvien alla bratwurst -koju kerää jonon nälkäisiä matkalaisia. WorldSkills -kisat ovat massiivinen tapahtuma ja kaupungin hotellit ovat täynnä. Oma hotellimme on kauempana mutta rautatieaseman info opastaa meidät perille kätevästi paikallisjunalla.



Olipa tämä juna-asema Leipzigissa mikä hyvänsä niin
ainakin se on taksiton.

Matka paikallisjunalla kestää ja kestää. Nousemme junasta syrjäisellä asemalla. Takseista ei ole tietoakaan. Näpsäkkä 20 minuutin kävelymatka osoittautuu yli kymmeneksi kilometriksi. Onneksi meillä on saksankielentaitoinen ja organisointikykyinen Sari! Taksien odottelu kestää, joten päivää paistatellessa ehdimme käydä voimauttavaa keskustelua työssäjaksamisesta ja elämästä ylipäätään. Lopulta kaikki pääsevät hotelliin. Toisella puolella jylisee moottoritie ja toisella puolella tuulivoimala. Hotellinen auvoinen sijainti kutkuttaa seurueen nauruhermoja. Hyvässä porukassa pikkuharmit kääntyvät väistämättä voitoksi.

  

Ja Sari Turunen-Zwinger pelastaa meidät taas.